Aapeli tarinoi 10/2006
Lokakuun 13. päivä 2006 (perjantai 13. päivä..)
Tsau! Meikäjätkä täytti eilen vuoden! En saanut isoa kakkua enkä megabileitä, vaikka kuinka toivoin. Sysset ja broidit, onnea teillekin, vaikkette taidakaan ymmärtää mun uutta kieltäni - no hätä, kyllä se verbaalinen ymmärrys mullaki välillä vähän pätkii.
Vuoden aikana oon kasvanut hurjasti. Olen aika komia ja iso, vaikka itse sanonkin. Mamman ja pappan mukaan kuitenkin olen kasvanut vain ylöspäin ja kuulemma horjun tuulessa pahemmin kuin neljän promillen humalassa oleva vanha pulsu tyynellä säällä. Voin kuitenkin luvata tanskandogin ylväällä ja laajalla älyosakkuusmäärällä, että harva meikäläinen pystyy kahteen asiaan samaan aikaan. Poikkeuksena tietty Taika - toi magee tytsi, tän seudun Pamela - kykenee kantamaan neljää lelua samaan aikaan, heiluttamaan häntäänsä ja vielä haukkumaankin samaan aikaan, noin niinku muun muassa. Mulla vielä vähän pätkii noi hommat, oon ehkä joskus saanu vahingossa pari pehmolelua pysymään pari sekkaa samaan aikaan suussa. Eli kai mullakin on siis talenttia viel kasvaa leveyssuunnassa, toivottavasti.
Myöskin näin vuoden aikana oon kyennyt kasvattamaan egoani entistä isommaksi. Tehkää tilaa, mun ego ei mahdu tänne - on tyypillinen lause kun meikäukko astelee menemään. Poikkeuksena tietty toi wanha-rouwa Heta, joka on meidän talon auktoriteetti. Taikan kans mä voin vähän kiehnätä ja antaa sil kyytiä, mut Hetan lähel en juurikaan uskalla mennä sil mielel. Joskus oon vahingos juossu sitä päin ja voi herttinen, oli meikäpojal tukalat paikat sen jälkee. Wanhuksel on virtaa ja se anto mul kunnol kyytiä, ja kyllä - kerrankin opin vahingostani.
Ensimmäinen vuoteni on siis kulunut rattoisissa merkeissä ja vielä suhkot ehjin nahoin. Kaikkea jännää olen saanut kokea ja lisää on kuulemma tiedossa. Mutta niihin asti, pitäkää dogipojat yhtä ja muistakaa pussata mammaa ja pappaa!
